Kiinnostus urheiluun on syntynyt minulle veren perintönä. Välillä olen kuitenkin pysähtynyt miettimään, mistä viehätyksessä on kyse.
Pääsin alkusyksystä näkemään läheltä, mitä on kilpaileminen olympiatasolla. Vaikka kokemus on urheilunystävälle kaikessa sykähdyttävyydessään ainutlaatuinen ja olo hetken kuin puulla päähän lyöty, muuttuu asetelma pian olympiaviheriöilläkin arkiseksi. Urheilijat ovat tavallisia ihmisiä omine murheineen ja huolineen, tunteineen ja paineineen – kierroksen jälkeen viiden renkaan kisoissakin mietitään hyvin arkisia asioita. Ja silti heistä parhaat pystyvät tosipaikan tullen suorituksiin, joista monet voivat vain haaveilla.
Osa viehätystä onkin juuri se, että urheiluareenoilla aivan tavalliset ihmiset mittaavat oman suorituskykynsä rajoja säästämättä itseään, sillä helpommallakin elämässä halutessaan pääsisi.
Olympialaiset on asetelmana raain mahdollinen – onnistumiseen on vain yksi mahdollisuus. Kiertuegolfista puhuttaessa tilanne on sama kauden viimeisessä kisoissa ja karsinnoissa, joissa pelataan työpaikasta.
Olen seurannut läheltä etenkin Mikko Korhosen matkaa Euroopan kiertueella. Hän venyi selkä seinää vasten parhaimpaansa Portugalissa ja kuittasi kiitokseksi pelioikeuden ensi kaudelle. Kausi oli ollut pelillisesti hieman alavireinen, mutta kun vaihtoehtoja ei enää ollut, pystyi Korhonen venymään uransa parhaimpaan suoritukseen. Siitä urheilussa on kyse. Kun kaikki osuu kohdalleen, urheilija nousee kaikessa inhimillisyydessään arjen yläpuolelle.
Viikkoa myöhemmin jutustelimme Mikko Ilosen kanssa lounaan ääressä. Muutama päivä tämän jälkeen hän venyi Turkissa kauden parhaimpaan suoritukseensa. Sijoitus pohjusti Ilosen pääsyn mukaan kiertueen Dubain finaalikilpailuun, jonne hän näyttää vääjäämättömästi olevan matkalla.
Joillain urheilijoilla on kyky saada itsestään paras mahdollinen suoritus irti, kun panokset ovat kovimmillaan. Yleensä urheilijat eivät itsekään osaa selittää sitä, mistä kyky tulee.
Oma tulkintani on, että kyseessä on vuosikymmeniä jalostettu lahjakkuus. Menestymään kasvetaan ja kypsytään hitaasti. Ja silti tuo kyky on vain harvoilla ja valituilla. Vain aniharva yltää huippusuorituksiin, olisi valmennus minkälaista tahansa. Ja kääntäen, ilman hyvää valmennusta nykypäivän huippu-urheilussa ei pärjää kukaan.
99,9 prosenttisesti kyse on arkisesta työstä. Mutta kun paikka avautuu, urheilijalla on mahdollisuus nousta arjen yläpuolelle. Juuri kaikessa inhimillisyydessään kyky huippusuorituksiin on jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Ja juuri siksi urheilussa on minulle kaikessa arkisuudessaan kyse jostain ainutlaatuisesta ja ohimenevästä hetkestä. Omien rajojen koettelemisesta, äärimmilleen venymisestä ja itsensä voittamisesta, vaikka urheilijan sen jälkeen olisikin palattava takaisin kuolevaisten kastiin.
Euroopan kiertueen kuuden kierroksen mittainen karsintafinaali käynnistyy huomenna. Suomesta mukana ovat Tapio Pulkkanen ja Roope Kakko. Molempien taso riittää venymään niiden 25 parhaan joukkoon, jotka saavat ensi kaudeksi pelioikeuden Euroopan kiertueelle. Nyt siihen ei kuitenkaan riitä niin sanottu perusveto. Kun kisa aivan tavallisena torstaina päättyy, ei arjesta saisi olla tietoakaan.
