
|
Blogit 9.8.2012 Teemu Tyry Talmassa muistellaan Ben Hogania Elokuun 29. päivä ilmestyvän Golf Digestin tekeminen pukkaa raskaasti päälle. Teemana on ajankohtaan sopivasti matkailu, lehden sivuilla neljän suurimman matkanjärjestäjän avulla avataan talvikauden suosituimpia kohteita. Oma matkakuumekin nousee pelkästään näiden artikkeleiden kuvia katsellessa.
Yleisin kysymys johon olen saanut vastata liittyy palautumiseen 200 reiän pelaamisesta. Myönnän avoimesti sen, että olin jo muutaman kierroksen jälkeen golfillisesti täysin köysissä. Jalat kantoivat ja pääkin pelasi normaalisti. Kroppa ei, lyöminen oli yhtä työntämistä. Palautuminen sinällään oli nopeaa. Vuorokausi meni nukkuessa ja tankatessa, tämän jälkeen käynnistyi "uusi elämä". Koin tarpeellisen herätyksen. Kuvittelin olleeni kohtuullista paremmassa kunnossa. Katinkontit. Työ on vienyt mehut ja ajan omalta kuntoilulta, marathonin aikana havaitsin lihaskunnon ja kestävyyden rapistumisen, sekä pitkäaikaisesta unenpuutteesta, stressistäkin aiheutuvan uupumuksen. Kaudelle 2013 suunnitteilla on golfiin liittyen uusia "testejä", Näppis on luonnollinen kumppani, muitakin golfhörhöjä saatetaan ottaa mukaan. Yöpöydälläni on kaksi upeaa teosta, valmentajalegenda Harvey Penickin "Pieni punainen kirja", jonka Golflehden entinen päätoimittaja Janne Tarmio on ansiokkaasti suomentanut, sekä" Sam, the one and only Sam Snead". Pieni punainen kirja on kaikkien aikojen myydyin golfopas maailmalla. Se ilmestyi alkuperäiskielllä jo 1992. Tom Kiten, Ben Crenshawn ja monen muun maailmanhuipun apuna toimineen Penickin tekstit ja yksinkertaistetut ajatukset sekä opit ovat ajatonta luettavaa. Tätä kirjaa voi varauksetta suositella kaikille golfareille sekä sellaiseksi aikoville. Aiheesta pian lisää Golfpisteen sivuilla sekä tulevassa Golf Digestissa. Sam Snead on ainoa pelaaja, joka on vielä Tiger Woodsin edellä PGA Tourin voittojen määrässä. Legendan syntymästä tuli kuluneeksi sata vuotta, siksikin hän on yhdessä saman vuonna päivänvalon nähdeiden Ben Hoganin ja Byron Nelsonin kanssa ajankohtainen. Ben Hoganin vaikutus golfsvingiin ja lajin kehittymiseen elää voimakkaana. Miehen syntymästä tulee kuluneeksi maanantaina 13.8 100 vuotta. Golfpisteen ja Golf Digestin tärkeä avustaja Olli Lavonen sekä ystävänsä Jari Salonen päättivät kunnioittaa Hoganin elämää järjestämällä Talmaan aiheeseen liittyvän kilpailun. Pelien jälkeen syödään ja keskustellaan Hoganin vaikutuksesta ja perinnöstä lajille. Odotettavissa on hyvin mielenkiintoinen iltapäivä ja ilta. Varsinkin kun PGA pro Tapio Santala on lupautunut alustamaan lyhyesti aiheesta "Hoganin svingin salaisuus". Mukaan otetaan noin 30 pelaajaa. Alunperin suljettuun tapahtumaan mahtuu vielä mukaan hyvin perusteluin muutama alhaisen tasoituksen omaava "Hogan fani". Illanviettoon ja ruokailuun portteja voidaan avata lisäksi muillekin asiasta kiinnostuneille. Mikäli haluat mukaan kisaan ja/tai ruokailuun & Hoganin salaisuuden avaamiseen, laita mailia Olli Lavoselle osoitteeseen olli.lavonen@gmail.com Teemu
ihmettelijä | 9.8.2012 18:33:00 Pitääkö tuota "työtaakkaa" vakuutella lähes joka kirjoituksessa journalistiselta tasoltaan enemmän kuin kyseenalaisessa Golfpisteessä ja kait GD:ssäkin, jota en lue. Lienet kuitenkin aikuinen mies ja tiesi valinnut? |
SISÄLTÖ Teemu Tyry Teemu Tyry on Golf Digestin ja Golfpisteen päätoimittaja. Golfuran hän aloitti Talissa caddienä . Amatööriuran kirkkaimpia saavutuksia ovat neljä henkilökohtaista SM-kultaa , mm. reikäpelistä.Opetusta Tyry on tehnyt vuodesta 1991, selostuksia pääkiertueilta ja majoreista vuodesta 1996. Golfin lisäksi suuri intohimon kohde on salibandy jossa on päässyt kehittämään itseään lajin legendojen kanssa. UUSIMMAT KOMMENTIT
Heikki Savolahti - Ilonen loistaa oikeassa paikassa
Funtsi - Ilonen loistaa oikeassa paikassa Heikki Savolahti - Ilonen loistaa oikeassa paikassa Henry II - Ilonen loistaa oikeassa paikassa Henry - Ilonen loistaa oikeassa paikassa Eckhart Tolle - Ilonen loistaa oikeassa paikassa penkkiurheilija - Ilonen loistaa oikeassa paikassa Suomalainen - Ilonen loistaa oikeassa paikassa mai - Ilonen loistaa oikeassa paikassa JS - Ilonen loistaa oikeassa paikassa UUSIMMAT BLOGIT ARKISTO
|












Teemu Tyry on Golf Digestin ja Golfpisteen päätoimittaja. Golfuran hän aloitti Talissa caddienä . Amatööriuran kirkkaimpia saavutuksia ovat neljä henkilökohtaista SM-kultaa , mm. reikäpelistä.






