
|
Blogit 30.7.2012 Teemu Tyry Yani Tseng sukeltaa syvällä Golf on menestyksen osalta melkoista aaltoliikettä paitsi harrastelijoilla, myös maailmanhuipuilla. Naisten kisoissa Aasian pelaajat ovat ottaneet pääroolin. Kolmen majorin ja sellaiseksi kaudella 2013 nousevan Evian Mastersin voittajat ovat kaudella olleet Sun Young Yoo ,Shanshan Feng, Na Yeon Choi sekä Inbee Park. On siinä LPGA Tourin markkinointiosastolla tehtävää, kun näiden daamien menestyksen kautta rakentavat toimenpiteitään. Iso lohtu on se, että USA:n taistelijatyttö, skolioosista lapsesta asti kärsinyt Stacy Lewis johtaa rahalistaa. USA:n pelaaja ei ole 90-luvun alkupuolen jälkeen voittanut listaa, joten Lewisilla on oiva tilaisuus nousta syksyllä isoksi sankariksi.
Hänen mahdollisuuksiaan nostaa se, että Taiwanin Yani Tseng on tyystin menettänyt kuntonsa. Tseng nousi kausilla 2010 ja 2011 ylivoimaiseksi hahmoksi LPGA Tourilla, voittaen kahdeksasta majorista neljä. Alkuvuosi 2012 oli myös lupaava, reilun kuukauden aikana hän voitti kolme kisaa. Alamäki käynnistyi kauden ensimmäisestä majorista, Nabisco Championshipista, jossa Tseng "jäi" kolmanneksi. Tämä oli vain pieni kolhu siihen nähden, mitä viimeisten kolmen kuukauden aikana on koettu. Tseng ei ole yltänyt tuon jälkeen lyöntipeleissä kymmenen joukkoon, majoreissa sijoitukset ovat olleet 59:s ja 50:s, Evian Mastersissa hän karsiutui. Edessä on vielä paljon isoja kilpailuja, sekä olympialaisia väistänyt British Open. Tsengin ongelmille ei ole tarjottu yksiselitteistä selitystä. Reilun kolmen kuukauden täydellinen blackout menestyksen suhteen tuo LPGA Tourille ainkin yllättävän lisämausteen. Rahalistan ja vuoden pelaajan tittelin voittajat ovat syksyllä vielä monen pelaajan ulottuvilla. Maailmanlistan kärkipaikankin Tseng saattaa menetttää, mikäli konttaaminen jatkuu kauden loppuun. Alkaneen viikon ehdoton tapaus on Finnish Challenge Kytäjällä. Suosittelen lämpimästi kaikille golfin harrastajille visiittiä. Katsomalla hyviä suorituksia voi omaan peliin saada uusia ajatuksia. Liikuntaakin saa kun kiertää ryhmien mukana varsinkin South Eastin takaysiä. Suomalaismenestystä on vaikeaa luvata, mutta ennusmerkit ovat hyvät. Jos yksikin kotimainen pelaaja on kymmenen joukossa, voidaan menestyksen katsoa olleen tyydyttävää. Tämä inhorealismi ei poissulje sitä vaihtoehtoa, että loppusuoralla voitosta kilpailisi parikin suomalaista pelaajaa. Mikko Korhonen, Roope Kakko, Kalle Samooja, Joonas Granberg ja Tapio Pulkkanen ovat suurimmat suomalaistoivot.
Suuri kysymysmerkki on viime kaudella Kytäjällä FT-kisan voittanut Albert Eckhardt, jonka alkukausi on ollut odotuksiin nähden vaisu. Finnish Challengeen hän lähtee ilman suuria ulkopuolisia odotuksia. Teemu
|
SISÄLTÖ Teemu Tyry Teemu Tyry on Golf Digestin ja Golfpisteen päätoimittaja. Golfuran hän aloitti Talissa caddienä . Amatööriuran kirkkaimpia saavutuksia ovat neljä henkilökohtaista SM-kultaa , mm. reikäpelistä.Opetusta Tyry on tehnyt vuodesta 1991, selostuksia pääkiertueilta ja majoreista vuodesta 1996. Golfin lisäksi suuri intohimon kohde on salibandy jossa on päässyt kehittämään itseään lajin legendojen kanssa. UUSIMMAT KOMMENTIT
Heikki Savolahti - Ilonen loistaa oikeassa paikassa
Funtsi - Ilonen loistaa oikeassa paikassa Heikki Savolahti - Ilonen loistaa oikeassa paikassa Henry II - Ilonen loistaa oikeassa paikassa Henry - Ilonen loistaa oikeassa paikassa Eckhart Tolle - Ilonen loistaa oikeassa paikassa penkkiurheilija - Ilonen loistaa oikeassa paikassa Suomalainen - Ilonen loistaa oikeassa paikassa mai - Ilonen loistaa oikeassa paikassa JS - Ilonen loistaa oikeassa paikassa UUSIMMAT BLOGIT ARKISTO
|














Teemu Tyry on Golf Digestin ja Golfpisteen päätoimittaja. Golfuran hän aloitti Talissa caddienä . Amatööriuran kirkkaimpia saavutuksia ovat neljä henkilökohtaista SM-kultaa , mm. reikäpelistä.






