Golfpiste.com yhteistyössä Golf Digest
Golfpiste.com yhteistyössä Golf Digest

Blogit

Mikko Korhosella hyvä putki päällä

Vuodesta on puolet takana, golfkkauden suurimmat kisat ovat kuitenkin Eueroopassa vielä edessä. Plusmerkintöjä voidaan vetää Mikko Ilosen, Mikko Korhosen sekä kotimaassa kaksi kisaa voittaneen Peter Erofejeffin nimien perään.Naisissa Ursula Wikstöm ansaitsee myös hymiön kahden kakkostilansa johdosta.

TempText

Tasaisimmin on viimeisen 12 vuoden aikana pelannut ehdottomasti Mikko Korhonen. Kun hän sai kesäkuun toisella puoliskolla 2011 hengen päälle, on jälki ollut vakuuttavaa. ET:lla ja Challenge Tourilla Korhonen on pelannut 16 kisaa ja päässyt näissä 14 kertaa jatkoon.  Tällaisia putkia toureja yhdistellenkin on suomalaisilla reilun 20 aikana hyvin harvassa jos lainkaan

Lisää kredittiä tulee siitä, että heikoinkin sijoitus jatkoonpääsyissä on 47:s. Peli on pysynyt kasassa mallikelpoisesti.

Korhonen on edelleen sen tiukan tosiasian edessä, että tie rahalistan 20:n ensimmäisen joukkoon vaatisi kauden toisella puoliskolla yhden lisävaihteen löytymistä ja useita top-3 sijoituksia tai 1-2 voittoa. Tuorein 16:s sija Italiasta kasvattaa tilipussia 2013 eurolla, joka osaltaa kertoo sen, kuinka tiukassa raha CT:lla on.

Kytäjän Finnish Challenge pelataan reilun kuukauden kuluttua. Korhonen on tässä vaiheessa isäntien ylivoimaisesti varmin valttikortti. Josko se iso vaihde löytyis Kytäjällä, jossa Mikko Korhonen on pelannut varsin paljon edustettuaan Kytäjä Golfia muutaman vuoden ajan.

Teemu Tyry   



Suomen Golfpiste Oy
Maistraatinportti 1
00015 OTAVAMEDIA
Tel. +358 9 1566 8800
Fax. +358 9 1566 8801
Email:
25.5.2013 21:35:18 Palaute | Mediakortti | Yhteystiedot