
|
Blogit 30.6.2012 Teemu Tyry Mikko Korhosella hyvä putki päällä Vuodesta on puolet takana, golfkkauden suurimmat kisat ovat kuitenkin Eueroopassa vielä edessä. Plusmerkintöjä voidaan vetää Mikko Ilosen, Mikko Korhosen sekä kotimaassa kaksi kisaa voittaneen Peter Erofejeffin nimien perään.Naisissa Ursula Wikstöm ansaitsee myös hymiön kahden kakkostilansa johdosta.
Tasaisimmin on viimeisen 12 vuoden aikana pelannut ehdottomasti Mikko Korhonen. Kun hän sai kesäkuun toisella puoliskolla 2011 hengen päälle, on jälki ollut vakuuttavaa. ET:lla ja Challenge Tourilla Korhonen on pelannut 16 kisaa ja päässyt näissä 14 kertaa jatkoon. Tällaisia putkia toureja yhdistellenkin on suomalaisilla reilun 20 aikana hyvin harvassa jos lainkaan Lisää kredittiä tulee siitä, että heikoinkin sijoitus jatkoonpääsyissä on 47:s. Peli on pysynyt kasassa mallikelpoisesti. Korhonen on edelleen sen tiukan tosiasian edessä, että tie rahalistan 20:n ensimmäisen joukkoon vaatisi kauden toisella puoliskolla yhden lisävaihteen löytymistä ja useita top-3 sijoituksia tai 1-2 voittoa. Tuorein 16:s sija Italiasta kasvattaa tilipussia 2013 eurolla, joka osaltaa kertoo sen, kuinka tiukassa raha CT:lla on. Kytäjän Finnish Challenge pelataan reilun kuukauden kuluttua. Korhonen on tässä vaiheessa isäntien ylivoimaisesti varmin valttikortti. Josko se iso vaihde löytyis Kytäjällä, jossa Mikko Korhonen on pelannut varsin paljon edustettuaan Kytäjä Golfia muutaman vuoden ajan. Teemu Tyry |
SISÄLTÖ Teemu Tyry Teemu Tyry on Golf Digestin ja Golfpisteen päätoimittaja. Golfuran hän aloitti Talissa caddienä . Amatööriuran kirkkaimpia saavutuksia ovat neljä henkilökohtaista SM-kultaa , mm. reikäpelistä.Opetusta Tyry on tehnyt vuodesta 1991, selostuksia pääkiertueilta ja majoreista vuodesta 1996. Golfin lisäksi suuri intohimon kohde on salibandy jossa on päässyt kehittämään itseään lajin legendojen kanssa. UUSIMMAT KOMMENTIT
Heikki Savolahti - Ilonen loistaa oikeassa paikassa
Funtsi - Ilonen loistaa oikeassa paikassa Heikki Savolahti - Ilonen loistaa oikeassa paikassa Henry II - Ilonen loistaa oikeassa paikassa Henry - Ilonen loistaa oikeassa paikassa Eckhart Tolle - Ilonen loistaa oikeassa paikassa penkkiurheilija - Ilonen loistaa oikeassa paikassa Suomalainen - Ilonen loistaa oikeassa paikassa mai - Ilonen loistaa oikeassa paikassa JS - Ilonen loistaa oikeassa paikassa UUSIMMAT BLOGIT ARKISTO
|













Teemu Tyry on Golf Digestin ja Golfpisteen päätoimittaja. Golfuran hän aloitti Talissa caddienä . Amatööriuran kirkkaimpia saavutuksia ovat neljä henkilökohtaista SM-kultaa , mm. reikäpelistä.






