
|
Blogit 1.8.2012 Lassi Tilander Nikolain jalanjäljillä Pelasin ensimmäistä kertaa viime sunnuntaina Virolahden uuden 9-reikäisen golfkentän sekä kilpailun, jossa muisteltiin sitä kun Venäjän Keisari ja suuriruhtinaamme Nikolai II poikkesi paikkakunnalla tasan sata vuotta aikaisemmin eli vuonna 1912. Seudun kirvesmiehet kyhäsivät Keisarille tuolloin jonkinlaisen huvipuiston, jonka yhtenä elementtinä oli pieni golfrata, jolla pelaaminen oli kai muistuttanut lähinnä pienoisgolfia. Keisarin suku eli Romanovit harrastivat kyllä ihan oikeatakin golfia johon heidät oli innostanut Nikolai II:n veli suuriruhtinas Michael. Hän oli perustanut 1800-luvun loppuvuosina Ranskan Cannesiin kentän joka tänä päivänä tunnetaan nimellä Mandelieu ja jossa siis meitäkin aikanaan hallinneet Romanovit perehtyivät ikivanhan pallopelin salaisuuksiin. Mainittakoon, että kun Tanskan tuleva kuningas Christian X kihlasi aikanaan erään Romanovin sukuun kuuluneen neitosen nimeltä Alexsandrina, juhlittiin parin kihlajaisia juuri Mandelieun klubitalolla. Alexsandrinasta tuli muuten Tanskassa erittäin suosittu Kuninkaan puoliso ja hän pelasi paljon golfia Kööpenhaminan vanhalla kentällä aina kuolemaansa saakka vuonna 1952. Häntä nimitettiin Tanskassa golfin hyväksi haltijattareksi ja hänen golfjäämistöään on nähtävillä Tanskan golfmuseossa. Virolahden kenttä yllätti myönteisesti ja varsinkin sen greenialueet olivat näyttävät ja aivan erinomaisessa kunnossa. Osittain vasta tänä kesänä kylvetyt väylät nousevat samalle tasolle vasta loppukesästä tai viimeistään ensi kesänä. Kokonaisuus oli näyttävästi reititetty vaihtelevan kauniiseen maastoon. Seurassa nimeltä Kaakon Golf on nyt noin 300 jäsentä ja 9-reikäinen riittää heille ainakin siihen saakka kunnes väkeä alkaa olla kaksinkertainen määrä. Tässä yhteydessä pitää taas kerran kumota se käsitys, etteikö 9-reikäinen kenttä olisi ns. täysimittainen. Se on aina sitä jos sen reiät ovat normaalimittaisia ja se joka haluaa urakoida 18 reikää kiertää sen kahdesti. Henkilökohtaisesti pidän yhä enemmän näistä 9-reikäisistä, joilla pelailin paljon joskus 50 -vuotta sitten. Monille kiireisille tai huonokuntoisille se on sitä paitsi aivan riittävä päiväannos matti eve | 6.8.2012 9:18:00 Mielenkiintoinen yksityiskohta suomalaisessa golfin historiassa. Yle Teema näytti kolme vuotta sitten dokumentin missä kävi ilmi Romanovien Virolahden kesäpaikan aktiviteetit. En jaksa uskoa, että kyseessä oli minigolfrata. Jos näin, se olisi histiorian ensimmäinen. Tiettävästi ensimmäinen minigolfrata rakennettiin Lontooseen 1912. Toivottavasti Kaakon Golf kunnioittaa historiaa ja antaa kentän nimeksi Romanov Course:) |
SISÄLTÖ Lassi Tilander On yksi maamme monipuolisimmista golfvaikuttajista. Pelannut vuodesta 1961. Edusti 1960-luvulla Lahden Golfia, jossa hoiti oman toimensa ohella koko ”putiikkia” seuran sihteerin ominaisuudessa. Toiminut nykyisessä seurassaan (HGK) kapteenina ja johtokunnan jäsenenä. Golfliiton hallituksessa useaan otteeseen. Toiminut suomalaisten maajoukkueiden kapteenina eri ikäluokissa 20 kertaa. Johtanut suuria Suomessa järjestettyjä kilpailuja kuten, Nuorten EM 1992, Seniorien EM 1997 ja lukemattomat Erkko Trophyt, sekä myös Jack Nicklausin Talin vierailun vuonna 1987. Kommentoinut golfia TV:ssä ja kirjoittanut lajista paljon ja pitkään mm. viiden kirjan muodossa. Pelaajana voittanut seuransa mestaruuden niin Lahdessa kuin Helsingissä. Viides SM-kisoissa vuonna 1971. Seniorien Suomen mestari vuonna 1994.UUSIMMAT KOMMENTIT
Ykä - Typerä Call Hole
Jeppe - "The Players" GolfAri - "The Players" Myyrä - "The Players" Titullapaahan - Donald Trump - toisenlainen bongari Eckhart Tolle - Donald Trump - toisenlainen bongari Aina Pallo Hallussa - Typerä Call Hole Kiitollinen - Typerä Call Hole Soittorasia - Typerä Call Hole Kokeiltu on ja toimii - Typerä Call Hole UUSIMMAT BLOGIT
ARKISTO
|











On yksi maamme monipuolisimmista golfvaikuttajista. Pelannut vuodesta 1961. Edusti 1960-luvulla Lahden Golfia, jossa hoiti oman toimensa ohella koko ”putiikkia” seuran sihteerin ominaisuudessa. Toiminut nykyisessä seurassaan (HGK) kapteenina ja johtokunnan jäsenenä. Golfliiton hallituksessa useaan otteeseen. Toiminut suomalaisten maajoukkueiden kapteenina eri ikäluokissa 20 kertaa. Johtanut suuria Suomessa järjestettyjä kilpailuja kuten, Nuorten EM 1992, Seniorien EM 1997 ja lukemattomat Erkko Trophyt, sekä myös Jack Nicklausin Talin vierailun vuonna 1987. Kommentoinut golfia TV:ssä ja kirjoittanut lajista paljon ja pitkään mm. viiden kirjan muodossa. Pelaajana voittanut seuransa mestaruuden niin Lahdessa kuin Helsingissä. Viides SM-kisoissa vuonna 1971. Seniorien Suomen mestari vuonna 1994.






