
|
Blogit 2.6.2012 Lassi Tilander "Peustakaa seura" - kehotti Frenckell Tänään (2.6) tasan 80 -vuotta sitten joukko golfista innostuneita Helsingin herroja kokoontui ravintola Pörssin Malakiittisaliin perustamaan seuraa, joka sai nimekseen Helsingin Golfiklubi – Helsingfors Golfklubb r.y., r.f. Muutaman vuoden kuluttua poistettiin tuo, nykyään hassulta kuulostava, ylimääräinen i-kirjain nimen suomenkielisestä osasta. Suurin osa paikalle kokoontuneista herroista olivat, kaupunginjohtaja Erik von Frenckellin luvalla, pelailleet arkisin golfia Töölön pallokentällä jo parin kesän ajan. Siellä palloa lyöneet koostuivat lähinnä Helsingissä toimivista diplomaateista sekä ulkomaan matkoillaan tai komennuksillaan lajiin tutustuneista helsinkiläisistä. Alkuvuodesta 1932 Frenckell otti heihin yhteyttä kehottaen perustamaan yhdistyksen, jolle hän sitten vuokraisi, kaupungin vähän aikaisemmin, Ramsayn suvulta, omistukseensa hankkiman ja tyhjillään olevan Talin kartanon. Herroja arvelutti hieman kartanon, sen ajan mittapuun mukaan, hieman etäinen sijainti kaukana Pitäjänmäellä eli alueella joka vielä silloin sijaitsi kaupungin rajojen ulkopuolella. Viiden vuoden mittainen vuokrasopimus solmittiin perustettavan seuran lukuun jo 11.4 1932 eli se asia hoidettiin ajoissa alta pois. Seura valitsi ensimmäiseksi puheenjohtajakseen varmuuden vuoksi vuokraisäntänsä Erik von Frenckellin, joka ei kuitenkaan viihtynyt siinä roolissa vuotta kauempaa. Tärkeämmät tehtävät odottivat tätä kaikkien aikojen urheilujohtajaamme. Hän joutui hankkimaan kotikaupunkiinsa Olympiakisatkin kahteen kertaan eli vuodeksi 1940, jotka sattuneesta syystä peruutettiin ja sitten taas vuodeksi 1952, joissa hän toimi järjestelytoimikunnan puheenjohtajana. |
SISÄLTÖ Lassi Tilander On yksi maamme monipuolisimmista golfvaikuttajista. Pelannut vuodesta 1961. Edusti 1960-luvulla Lahden Golfia, jossa hoiti oman toimensa ohella koko ”putiikkia” seuran sihteerin ominaisuudessa. Toiminut nykyisessä seurassaan (HGK) kapteenina ja johtokunnan jäsenenä. Golfliiton hallituksessa useaan otteeseen. Toiminut suomalaisten maajoukkueiden kapteenina eri ikäluokissa 20 kertaa. Johtanut suuria Suomessa järjestettyjä kilpailuja kuten, Nuorten EM 1992, Seniorien EM 1997 ja lukemattomat Erkko Trophyt, sekä myös Jack Nicklausin Talin vierailun vuonna 1987. Kommentoinut golfia TV:ssä ja kirjoittanut lajista paljon ja pitkään mm. viiden kirjan muodossa. Pelaajana voittanut seuransa mestaruuden niin Lahdessa kuin Helsingissä. Viides SM-kisoissa vuonna 1971. Seniorien Suomen mestari vuonna 1994.UUSIMMAT KOMMENTIT
urpo halonen - Vielä senioritädeistä
Lady - Vielä senioritädeistä Old Geaser - Vielä senioritädeistä liisa a - Vielä senioritädeistä Diamond Lil - Vielä senioritädeistä ulle h - Vielä senioritädeistä Ykä - Typerä Call Hole Jeppe - "The Players" GolfAri - "The Players" Myyrä - "The Players" UUSIMMAT BLOGIT
ARKISTO
|












On yksi maamme monipuolisimmista golfvaikuttajista. Pelannut vuodesta 1961. Edusti 1960-luvulla Lahden Golfia, jossa hoiti oman toimensa ohella koko ”putiikkia” seuran sihteerin ominaisuudessa. Toiminut nykyisessä seurassaan (HGK) kapteenina ja johtokunnan jäsenenä. Golfliiton hallituksessa useaan otteeseen. Toiminut suomalaisten maajoukkueiden kapteenina eri ikäluokissa 20 kertaa. Johtanut suuria Suomessa järjestettyjä kilpailuja kuten, Nuorten EM 1992, Seniorien EM 1997 ja lukemattomat Erkko Trophyt, sekä myös Jack Nicklausin Talin vierailun vuonna 1987. Kommentoinut golfia TV:ssä ja kirjoittanut lajista paljon ja pitkään mm. viiden kirjan muodossa. Pelaajana voittanut seuransa mestaruuden niin Lahdessa kuin Helsingissä. Viides SM-kisoissa vuonna 1971. Seniorien Suomen mestari vuonna 1994.






