Löysin amerikkalaisesta golfin viikkolehdestä (GolfWeek) mielenkiintoisen tilaston rautamailojen ”kehityksestä.” Siinä verrattiin 1960 -70 -luvun parhaana pidettyä ja monien silloisten mestarien käyttämää rautasettiä eli Wilson Staffin taottuja bleidejä saman firman nykyiseen ykkössettiin nimeltä Di11.

Aloitetaanpa pitemmästä päästä. Uusissa mailoissa ei enää näytä olevan rautakakkosta, jonka nousukulma eli lofti oli vielä 70-luvulla 20 astetta. Uudessa kolmosessa se on kuitenkin jopa vähemmän eli vain 18. Rautakakkonen ei siis olekaan vielä kuollut, mutta sen pohjaan on merkitty numero 3 ja kulmaakin on vielä vähennetty pari pykälää, joka tuo sen itse asiassa lähelle jo pitemmän aikaa sitten kuopattua rautaykköstä. Vanha rautavitonen oli 30-asteinen, mutta uudessa ja uljaassa vitosessa loftia on jäljellä enää 25 astetta. Vanhassa ysissä oli asteita 46, mutta uudessa vain 39. Kun TV-selostaja kertoo kuinka joku nykymestareista lyö 150 metrin lähestymisensä rautaysillä on maila itse asiassa lähes sama kuin takavuosien seiska, jonka astemäärä oli 38. Kaikki matkan varrella ”hukatut” loftit otetaan sitten lyhyessä päässä takaisin noin neljän wedgen voimalla, joissa suurin kulma on jopa 64 astetta. Loftin pienentämisen lisäksi uusissa mailoissa on usein myös vähän pitemmät varret. Vaikka esimerkissämme olikin kyse Wilsonin mailoista, on sama ”luova” trendi ollut tietenkin käytössä myös muilla tehtailla.

Mutta mitä järkeä tässä sitten on? Itse en ole keksinyt mitään muuta selitystä kuin markkinapoliittisen näkökulman. Rautamailoja ei olla yleensä vaihdettu niin hanakasti kuin vaikkapa draiveria tai putteria, mutta kun rautojakin pitää myydä, ei mikään näytä olevan tässäkään tapauksessa parempi valtti kuin lisäpituus, vaikkapa vaan näennäinen sellainen. Siinä tulee äkkiä suru puseroon kun uudemman setin omistavan pelikaverin rautaseiska lentää niin paljon pitemmälle. Sellaiset raudathan on minunkin pakko hankkia, on monen ainoa johtopäätös asiassa.

Rautamailojen kanssa temppuilu ei tietenkään ole ainoa asia millä golfteollisuus tavallista rivigolfaria jallittaa. Viime viikon Masters-turnauksesta kerrottiin mm. sellainen asia kuin, että minkä merkkistä draiveria löytyi osanottajien bageistä eniten. Jo aikaisemmilta vuosilta muistan tarinoita siitä, kuinka kiivaasti tätäkin titteliä tavoitellaan. Kilpailuunhan osallistuu myös koko joukko vanhoja mestareita, jotka ovat siellä lähinnä vain luomassa tunnelmaa. Jonkun mailatehtaan myyntimies sai muutama vuosi sitten idean lähestyä näitä konkareita ehdotuksella, että saat kymmenen ”donaa” jos käytät meidän draiveriamme. Papparaiset, jotka eivät ole enää vuosiin saaneet mitään sponsorirahaa tarttuvat ilomielin tilaisuuteen ja mm. tällaisilla konsteilla saadaan varmasti tänäkin päivänä ”oikean” merkkinen draiveri voittajaksi ja pian tämäkin ”tärkeä” uutinen kiirii maailman joka kolkalle.

Huippupelaajat ovat olleet mailanvalmistajien tärkeimpiä myyntimiehiä kautta aikojen. Sopimukset ovat vuosien saatossa tiukentuneet niin, ettei pelaajalla saa yleensä olla vanhoja suosikkimailojaan kahta enempää matkassa ja niistäkin toinen on yleensä putteri. Pelaajat sitoutuvat markkinointisyistä myös ottamaan tehtaan uutuuksia laukkuunsa ja opettelemaan niillä pelaamista. Vaikka parhaat prot olisivat varmasti aivan hyvin selvinneet pitkillä raudoillaan, piti heidänkin pistää vähän hybridejä laukkuunsa, koska tehdas haluaa niitä massoittain meille kaikille muille myydä.