
|
Blogit 26.9.2010 Lassi Tilander Miljardöörin märkä uni Sir Terry Matthewsin unelma on vihdoinkin ajankohtainen ja toteutumassa. Hän pääsee nyt alkavalla viikolla isännöimään, monien mielestä, maailman tärkeintä ja seuratuinta kahden osapuolen välisen urheilutapahtumaa, Ryder Cupia. Kaikki alkoi lähes kymmenen vuotta sitten kun mies myi Kanadassa toimivan suuren elektroniikkayrityksensä 7 miljardilla dollarilla. Kun ihminen saa yhtäkkiä noin paljon rahaa käyttöönsä, valtaavat hassut ajatukset usein mielen, kuten Mitäpä jos minä järjestäisin Ryder Cupin vanhoilla kotikulmillani Walesissa? Kallistahan se tietenkin on, eikä se varmasti tuota mitään, mutta varmasti siitä ainakin mielihyvää saisi ja olisihan se hienoa paistatella kolmen päivän ajan siellä kaiken keskellä. Näissä mietteissä hän alkoi pystyttää suurta matkailukeskusta golfkenttineen ja hotelleineen lähelle Newportin kaupunkia Walesiin. Paikka sai kasteessa nimekseen Celtic Manor ja kaiken pitäisi siellä olla viiden tähden tasoa. Pelkkä upea paikka ei kuitenkaan läheskään riitä Ryder Cupin oikeudet omaavalle järjestävälle taholle. (PGA Tour, PGA ja PGA Europe.) Sir Terry on joutunut jo usean vuoden ajan järjestämään tappiota tuottavia Euroopan tourin osakilpailuja tulevan ottelun maisemissa ja aivan varmaan muitakin maksuja on hyväntahtoiselle miljardöörille kehitetty. Terry Matthewsilla on kuitenkin todella varaa tähän kaikkeen ja jos rahaa kuluisi vaikkapa 140 miljoonaa taalaa, olisi se vasta vaivaiset 2 prosenttia hänen äskettäin saamasta kauppahinnasta. Näitä miljardöörejä on täällä Euroopan puolella piisannut ennenkin. Jaime Ortiz Patino, joka hankki omat miljardinsa Etelä-Amerikan kaivoksista, osti vuonna 1997 Ryder Cupin omalle kentälleen Valderamaan ja 4 vuotta sitten Irlannin suurin kartongin valmistaja Michael Smurfitt käytti järjettömän paljon rahaa saadakseen ottelut omalle K-klubilleen. Tässä miljardöörien pyörityksessä on se huono puoli, ettei Euroopan kotiotteluita ole enää aikoihin viety meille paremmin sopiville aidoille links-kentille vaan varta vasten rakennetuille amerikkalaistyylisille puistokentille. Linkseillä pelattiin viimeksi niin kauan sitten kuin vuonna 1977. (Royal Lytham & St.Annes) Links-kenttiä omistavat seurat antaisivat kenttänsä nytkin mielellään tähän käyttöön, mutta vaadittuja suuria lisäsummia he eivät ole valmiita maksamaan. Saamani tiedon mukaan Euroopan joukkueen kapteeni Colin Montgomerie on kuitenkin päässyt määräämään karheikkojen leikkuurajat ja korkeudet eli väyliä on kovasti kavennettu niin, että tunnetusti pitkälyöntisillä USA:n pojilla ei olisi kivaa. Hän aikoo jättää myös viheriöt paremmin eurooppalaisille sopiviksi eli hitaiksi. |
SISÄLTÖ Lassi Tilander On yksi maamme monipuolisimmista golfvaikuttajista. Pelannut vuodesta 1961. Edusti 1960-luvulla Lahden Golfia, jossa hoiti oman toimensa ohella koko ”putiikkia” seuran sihteerin ominaisuudessa. Toiminut nykyisessä seurassaan (HGK) kapteenina ja johtokunnan jäsenenä. Golfliiton hallituksessa useaan otteeseen. Toiminut suomalaisten maajoukkueiden kapteenina eri ikäluokissa 20 kertaa. Johtanut suuria Suomessa järjestettyjä kilpailuja kuten, Nuorten EM 1992, Seniorien EM 1997 ja lukemattomat Erkko Trophyt, sekä myös Jack Nicklausin Talin vierailun vuonna 1987. Kommentoinut golfia TV:ssä ja kirjoittanut lajista paljon ja pitkään mm. viiden kirjan muodossa. Pelaajana voittanut seuransa mestaruuden niin Lahdessa kuin Helsingissä. Viides SM-kisoissa vuonna 1971. Seniorien Suomen mestari vuonna 1994.UUSIMMAT KOMMENTIT
Lady - Vielä senioritädeistä
Old Geaser - Vielä senioritädeistä liisa a - Vielä senioritädeistä Diamond Lil - Vielä senioritädeistä ulle h - Vielä senioritädeistä Ykä - Typerä Call Hole Jeppe - "The Players" GolfAri - "The Players" Myyrä - "The Players" Titullapaahan - Donald Trump - toisenlainen bongari UUSIMMAT BLOGIT
ARKISTO
|












On yksi maamme monipuolisimmista golfvaikuttajista. Pelannut vuodesta 1961. Edusti 1960-luvulla Lahden Golfia, jossa hoiti oman toimensa ohella koko ”putiikkia” seuran sihteerin ominaisuudessa. Toiminut nykyisessä seurassaan (HGK) kapteenina ja johtokunnan jäsenenä. Golfliiton hallituksessa useaan otteeseen. Toiminut suomalaisten maajoukkueiden kapteenina eri ikäluokissa 20 kertaa. Johtanut suuria Suomessa järjestettyjä kilpailuja kuten, Nuorten EM 1992, Seniorien EM 1997 ja lukemattomat Erkko Trophyt, sekä myös Jack Nicklausin Talin vierailun vuonna 1987. Kommentoinut golfia TV:ssä ja kirjoittanut lajista paljon ja pitkään mm. viiden kirjan muodossa. Pelaajana voittanut seuransa mestaruuden niin Lahdessa kuin Helsingissä. Viides SM-kisoissa vuonna 1971. Seniorien Suomen mestari vuonna 1994.






