
|
Blogit 11.1.2010 Lassi Tilander The Royal Trophy Tällaisena aivan liian kylmänä pakkasaamuna ei talviteloillaan olevalle golfarille sovi mikään niin hyvin kuin katsella kotisohvallaan kevyttä golfviihdettä. Tämän viikonvaihteen kilpailulla oli sitä paitsi myös komealta korskahtava nimi, The Royal Trophy. Siinähän kahdella britillä ja yhdellä espanjalaisella vahvistettu Scandinavian joukkue meni ja voitti ainakin kolmea miljardia ihmistä edustavan ja kotikentällään (Thaimaassa) pelaavan Aasian joukkueen Joukkueiden kasaaminen tällaisiin puolivillaisiin ja varsinaisen pelikauden ulkopuolella pelattaviin tapahtumiin on varmasti haasteellista. Suuria ja rikkaita maailmantähtiä ei tahdo saada millään liikkeelle ja rankinlistoja pitää kahlata pitkälle alaspäin ennen kuin saadaan kahdeksan vapaaehtoista reissuun. Voisin hyvin kuvitella, että joukkuetta koonnut henkilö on varmaankin lopulta painottanut, että kysymyksessä on oikeastaan vain mukava viiden tähden lomareissu jonka aikana saa pelata päivittäin vähän golfia, sillä sitähän te muutenkin tekisitte. The Royal Trophyn erinomainen puoli oli se, että saimme nähdä kaiken livenä, seikka mille pinttynyt golfnörtti antaa aina suuren arvon. Keskinkertainenkin golf on suorassa lähetyksessä paljon mielenkiintoisempaa kuin jotkut masentavat tunnin koosteet jostain suuremmasta tapahtumasta. Livenä kaikki chipit eivät menekään sisään ja joskus pääsemme riemastuttavasti todistamaan jopa missattua metrin puttia. Tämän ottelun rento meininki mahdollisti myös lukuisia näyttäviä suorituksia kun kenenkään ei juuri tarvinnut mailaa liikaa puristaa. Ehkä tässä suhteessa poikkeuksen muodostivat Thaimaan omat pelaajat joilta, asioista yleensä huonosti perillä oleva kotiyleisö, vaatii aina liikoja. Mielenkiintoinen tapaus oli tietenkin Euroopan joukkueen pelaava kapteeni Colin Montgomerie, joka joutui hyppäämään itse mukaan jonkin viime hetken poisjäännin takia. Eikä viittä kymppiä lähentelevä Monty mitenkään kalvennut tässä joukossa. Hän voitti yhden pelin ja tasasi pitkällä viimeisen viheriön putillaan oman henkilökohtaisen ottelunsa. Kaikissa pelaamissaan kahdeksassa Ryder Cupissa hän ei ole muuten koskaan hävinnyt single-otteluaan. Tämä kapteenius merkitsi Montylle pientä esiharjoittelua ensi syksyn suurtapahtumaa, Ryder Cup ia silmällä pitäen. Siihen matsiin ei varmastikaan tule kieltäytymisiä joten siellä Monty saa tyytyä pelkkään kapteenin rooliin. Hänen valintansa kapteeniksi, lokakuun alussa Walesissa pelattavaan suureen otteluun, ei ole ollut hänen vanhojen kilpakumppaniensa mieleen. Viittaan tietenkin siihen parin vuoden takaiseen, Indonesiassa tapahtuneeseen typerään pikku vilppiin, jonka ansiosta hän sai vähän turhaan huijarin leiman otsaansa. Ja kuten niin hyvin tiedämme, se ei lähde pois pesemällä. Viimeksi viime kesänä kaksinkertainen major-voittaja Sandy Lyle otti asian esille British Openin yhteydessä. Sandyn ulostulo johtui tietenkin siitä, että hänet taas kerran syrjäytettiin kapteenin hommasta. |
SISÄLTÖ Lassi Tilander On yksi maamme monipuolisimmista golfvaikuttajista. Pelannut vuodesta 1961. Edusti 1960-luvulla Lahden Golfia, jossa hoiti oman toimensa ohella koko ”putiikkia” seuran sihteerin ominaisuudessa. Toiminut nykyisessä seurassaan (HGK) kapteenina ja johtokunnan jäsenenä. Golfliiton hallituksessa useaan otteeseen. Toiminut suomalaisten maajoukkueiden kapteenina eri ikäluokissa 20 kertaa. Johtanut suuria Suomessa järjestettyjä kilpailuja kuten, Nuorten EM 1992, Seniorien EM 1997 ja lukemattomat Erkko Trophyt, sekä myös Jack Nicklausin Talin vierailun vuonna 1987. Kommentoinut golfia TV:ssä ja kirjoittanut lajista paljon ja pitkään mm. viiden kirjan muodossa. Pelaajana voittanut seuransa mestaruuden niin Lahdessa kuin Helsingissä. Viides SM-kisoissa vuonna 1971. Seniorien Suomen mestari vuonna 1994.UUSIMMAT KOMMENTIT
Henry - Old Man Par iski jälleen!
Eckhart Tolle - Old Man Par iski jälleen! Harri Nyman - Old Man Par iski jälleen! Jack - Old Man Par iski jälleen! Henry - Old Man Par iski jälleen! Eckhart Tolle - Old Man Par iski jälleen! Henry - Old Man Par iski jälleen! Harri Nyman - Old Man Par iski jälleen! tepi-tku - US-Open: Herkkua heti kättelyssä kyynärä - Kyllä me ollaan hyviä..... UUSIMMAT BLOGIT ARKISTO
|












On yksi maamme monipuolisimmista golfvaikuttajista. Pelannut vuodesta 1961. Edusti 1960-luvulla Lahden Golfia, jossa hoiti oman toimensa ohella koko ”putiikkia” seuran sihteerin ominaisuudessa. Toiminut nykyisessä seurassaan (HGK) kapteenina ja johtokunnan jäsenenä. Golfliiton hallituksessa useaan otteeseen. Toiminut suomalaisten maajoukkueiden kapteenina eri ikäluokissa 20 kertaa. Johtanut suuria Suomessa järjestettyjä kilpailuja kuten, Nuorten EM 1992, Seniorien EM 1997 ja lukemattomat Erkko Trophyt, sekä myös Jack Nicklausin Talin vierailun vuonna 1987. Kommentoinut golfia TV:ssä ja kirjoittanut lajista paljon ja pitkään mm. viiden kirjan muodossa. Pelaajana voittanut seuransa mestaruuden niin Lahdessa kuin Helsingissä. Viides SM-kisoissa vuonna 1971. Seniorien Suomen mestari vuonna 1994.







