
|
Blogit 8.9.2007 Hanna-Leena Ronkainen Hot, hot, hot!!! Tänään tuli se odotettu kierros, kun kaikki tuntui menevän nappiin ja putteri kävi tulikuumana. Putteja kertyi kaikkiaan 25. Ei voinut kuin ihmetellä ja pelikaveritkin pyörittelivät päätään ja naureskelivat. Tänään otettiin takaisin kesän aikana missattuja birdejä. Väylällä 16 löin wedgellä lähestymisen ja eagle jäi 5 sentin päähän. 17. väylällä (par 3) löin huonon lyönnin vasemmalle, väliin jäi griinibunkkeri ja lippu oli noin kolme metriä griinin reunasta. Hyvällä fiiliksellä kun mentiin, niin eikun 60-asteinen käteen, lapa auki ja lobi suoraan reikään. Kaikki revettiin vaan nauramaan. Viimeisen reiän päivän ainoaa bogia ei tarvitse muistella sen kummemmin. Voi näitä päiviä! Enpä muista milloin olisi tullut tuloslistalla näin huimaa nousua, sijalta 60 jonnekin 10 paremmalle puolelle, tässä kirjoitushetkellä 6. Fiilis yllä huomiseen ja muutama sija vielä ylöspäin. Hullunkurisinta on se, että eilen sain jännittää viimeisen ryhmän tuloon asti, pääsenkö edes cutista läpi. On se pienestä kiinni… |
SISÄLTÖ Hanna-Leena Ronkainen Toistaiseksi aktiivisesta kilpailemisesta taukoa pitävä Hanna-Leena puuhaa paljon muuta golfin parissa täysipäiväisesti, golftapahtumien myyntiä ja markkinointia, opetustehtäviä ja tulevana talvena myös oman talviharjoittelupaikan pyörittämistä. Tulen kirjoittamaan blogissani näiden asioiden ympärillä puuhastelusta ja minusta ihan hyvä, että on myös eräänlainen näkökulma mitä aktiivisen kilpa-uran jälkeen...UUSIMMAT KOMMENTIT
Sexiä kentälle - Tasa-arvoa, kiitos!
Jorma - Tasa-arvoa, kiitos! Raimo Virtanen - Tasa-arvoa, kiitos! Jorma - Tasa-arvoa, kiitos! mai - Tasa-arvoa, kiitos! TomiP - Tasa-arvoa, kiitos! Kimmo S. - Tasa-arvoa, kiitos! Finnwin - Tasa-arvoa, kiitos! Anne - Tasa-arvoa, kiitos! pete - Tasa-arvoa, kiitos! UUSIMMAT BLOGIT ARKISTO
|












Toistaiseksi aktiivisesta kilpailemisesta taukoa pitävä Hanna-Leena puuhaa paljon muuta golfin parissa täysipäiväisesti, golftapahtumien myyntiä ja markkinointia, opetustehtäviä ja tulevana talvena myös oman talviharjoittelupaikan pyörittämistä. Tulen kirjoittamaan blogissani näiden asioiden ympärillä puuhastelusta ja minusta ihan hyvä, että on myös eräänlainen näkökulma mitä aktiivisen kilpa-uran jälkeen...






