Otsikon sanonnalla tarkoitan sitä, kun kentälle julistetaan kevyin perustein ns. ”talvisääntö,” niin kuin naisten suuressa ammattilaiskilpailuissa Talissa eilen tapahtui. Näyttää siltä, että tähän aidon golfin kannalta onnettomaan käytäntöön mennään yhä useammin kaikkialla siellä missä ammattilaiskilpailuja pelataan. Kaiken takana on ilmeisesti se, että golfin ammattilaisjärjestöillä on suuri tarve saada pelaajansa näyttämään mahdollisimman hyvältä ja he ovat lisäksi myös sitä mieltä, että kansa haluaa nähdä yhä enemmän birkkuja ja eageleita.
Golfin valtaa pitävät amatöörijärjestöt R & A ja USGA ovat tietenkin täysin eri linjoilla. Heidän järjestämissään kilpailuissa pelataan poikkeuksetta oikeaa golfia ja palloa jatketaan siitä missä se makaa. Heille samoin kuin varmasti kaikille golfia rakastaville ihmisille on täysin yhdentekevää onko voittotulos par’issa tai sen alle. Tärkeintä on löytää voittaja.
Yksi viime aikoina kovasti korostunut järjestäjien pakkomielle on se, että kaikille kilpailijoille on taattava tasapuoliset olosuhteet, joka ilmenee mm. sillä lailla, että kahdella väylään osuneilla palloilla pitää jatkolyönnin kannalta samanlaiset mahdollisuudet. Jos toisen pallon alla on kuitenkin laihanlaisesti ruohomattoa on valpas järjestäjä jo etukäteen merkannut paikan maalisuihkullaan droppausalueeksi. Minusta golfin hienous piilee juuri siinä, että kahden hyvän lyönnin lopputulos saattaa olla kovasti erilainen, mutta huono-onnisemman pelaajan luonnetta tärkeällä tavalla kasvattava.

Eiliset Talin kierrokset kestivät varmasti noin puoli tuntia pitempään pelkästään sen takia kun pelaajat koko ajan merkkasivat, nostivat, puhdistivat ja lopulta ”tupsuttivat” pallonsa.
Parhaiten siinä onnistui varmasti Kylie Walker, joka sivusi viimevuotisen voittajan Beatriz Recarin Talin naisten kenttäennätystä 64. Se ei kuitenkaan ansaitse pääsyä aikakirjoihimme ”talvisäännöstä” johtuen.